Siis mitä mä just näin?

 

Jalat vaan viuhtoo ja viuhtoo, mutta joku pisti silmään siellä...

Se oli semmonen arkipäivä joulun alla, kun vaihtelin vaippaa kotosalla puolivuotiaalle pojallemme ja huomasin siinä hoitopöydällä jalkojen heiluessa niiden olevan eri mittaiset. Olin nähnyt miten neuvolan lääkärit ja tädit laittavat kantapäät alustaan, lantion suoraan ja katsovat ovatko polvet samalla tasolla. 
Kokeilin noin kolme kertaa ja joka kerta ne olivat silmin nähden eri tasolla. Ajattelin, ettei tämä voi pitää paikkaansa, mutta tällä kertaa oli pakko uskoa näkemäänsä. Pyysin miehenkin katsomaan ja hän totesi rauhallisesti, että lasten jalkojen pieni pituusero on tavanomaista. No nyt oli sen verran eroa, ettei p*kele ole tavallista -totesin äkäiseen tapaani.

Soitin heti seuraavana päivänä lasten polille ja sain pian ajan käynnille. Lasten polilla meitä aiemmin hoitanut lääkäri oli jo joululomilla ja vastassa oli vanhempi kollega. Hän havaitsi samantien jalkojen eron ja lähetti meidät kuvantamisiin. Ensin ultraan, josta poikkeavan löydöksen vuoksi röntgeniin. 

Lastenpolilla lääkäri odotti turhaan tuloksia röntgenistä, koska ne ehdittiin lausua vasta seuraavaksi päiväksi. Hän osasi kuitenkin epäillä, että kirjoittaisi lähetteen KYS:iin lasten ortopedille. Seuraavana päivänä hän soitti ja sanoi tekevänsä kiireellisen lähetteen Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, koska vasemmassa lonkassa oli sanomista. Samaan hengen vetoon hän pahoitteli valtavasti, ettei lonkan sijoiltaan menoa oltu huomattu aiemmin ja kehui omaa tarkkaavaisuuttani. Mikäli aikaa Kuopiosta ei olisi kuulunut loppiaiseen mennessä, tulisi soittaa sinne päin ja kysellä missä mennään.

Aikaa odotellessa ehdin Googlettaa asioita (miehen mielestä) liiaksikin, mutta introverttinä en voisi hankkia liikaa tietoa. Meni useampi päivä, kunnes löysin englanninkielisen termin spica cast, jonka avulla löysin ainakin kuvallista tietoa mitä olisi edessä. Lonkkakipsi, lantiokipsi ja lonkkaluksaatio eivät tuoneet kovin kummoisia kokemuksellisia tuloksia kuukkelista. Törmäsin jo tuolloin kuitenkin johonkin lääketieteelliseen julkaisuun, jossa todettiin vastaavan tilanteen olevan 1/100. Useimmiten vauvojen lonkkaviat diagnosoidaan synnärin lähtötarkastuksessa ja hoidot aloitetaan kahden viikon iässä.

Odotettu puhelu kilahti heti joulun jälkeen ja saimme ajan 5.1.2021 KYS:iin. Uusi vuosi ja uudet kujeet -niin kuin on tapana sanoa, tällä kertaa se alkoi hypyllä hämmennykseen, suruun ja ahdistukseen. Ortopedin huoneessa näin röntgenkuvan, jossa lonkka oli selkeästi pois paikaltaan. Ortopedi teki tutkimukset ja totesi, ettei liikerajoittuvuutta ole juuri ollenkaan. Poika ei myöskään osoittanut minkäänlaisia merkkejä kivusta. Yksittäistä selitystä tilanteelle ei löytynyt, koska synnynnäinen löysyys on voinut kehittyä ajansaatossa ja tullut esille vasta nyt. TAI lonkka on ollut sijoiltaan mahdollisesti jo kohdussa ...vasta toimenpiteessä näkisi mahdollisesti paremmin. 

Saimme toimenpidepäivän kahden viikon päähän 20.1.21 jolloin poika nukutetaan ja lonkka vedetään paikalleen varjoaineen avulla. Sisäreidestä vapautetaan hieman jännettä ja lopuksi molemmat jalat kipsataan suunnilleen navasta alaspäin sammakon muotoiseen asentoon. Tässä vaiheessa päässäni surisi ehkä noin sata kysymystä yhtä aikaa, jolloin lääkäri totesikin, että voitte siirtyä jututtamaan sihteeriä joka mukavampi persoona ja helpompi tulla juttuun. Hörähdin tahtomattani kommentille ja yritin jäsentää kysymyksiä päässäni. Olisin voinut pälpättää kysymyksiä niin, että sylki lentää mutta täytyi yrittää malttaa kuunnella hoitajaa (sihteeriä). 

Ilmeisesti kaikki ennalta kuvittelemani ja löytämäni kuvat sekä kirjoitukset aiheesta, olivat toteutumassa. Kipsihoito kestäisi kolme kuukautta, mikäli lonkka saadaan vedettyä paikalleen. Se onkin sitten hankalampi homma, jos ei. Kipsihoidon jälkeisestä ajasta meille ei vielä kerrottu, eikä siitä osattu kysyäkään. Mieheni suhtautuu maltillisemmin ja odottaa mitä hänelle kerrotaan, kun taas itse haluaisin vastauksen kaikkeen ja vähän enemmänkin siltä seisomalta. 

Piti ladata semmonen BuddyCare äppi, jonka kautta voitaisiin viestitellä ja saataisiin tietoa toimenpiteestä sekä valmistautumisesta. Lähetin listan kysymyksiä ja yhdessä tiedustelin vertaistukiryhmää tai muuta vastaavaa, jossa olisi käytännön kokemusta vastaavasta tilanteesta. Sain yhteystiedot perheeseen, jonka lonkkahoidosta oli kulunut jo yhdeksän vuotta. Ilokseni sain kuulla, että heidän lapsensa on täysin oireeton ja parantunut täydellisesti, mutta silti haukoin henkeä -että jaa, yhdeksän vuotta. No eipä ole ihme, ettei tietoa meinaa löytyä "isompien vauvojen" lonkkahoidosta. 

Kovasti kiinnostusta herätti jalkojen väliin jäävä huoltoluukku ja sen kanssa operoiminen. Siitä selviää ja siihen tottuu, kuten koko prossesiinkin. Näin sain kuulla, käytäntö näyttää, että tottuuko -kaikesta selvitään kyllä. Nessuja menee yhden metsän verran, mutta menköön.