Neljä viikkoa kipsin poistosta

16.4.2021 Koitti vihdoin se päivä, kun sivuleikkurit pureutui kipsiin. Huutohan siitä tuli. Poika huusi niin, että hikoili itsensä ja alustan ihan märäksi. Taitekohdissa kipsi oli niin paksua, että sitä piti jyystää useampaan kertaan ennen kuin halkesi. No itkuhan siinä oli herkässä mammallakin, kun kipsi saatiin lopulta auki ja kuorittiin pois. Iho oli kuivaa ja hilseili, verenpurkaumia ja painaumia näkyi. Pojan sai huuhtaista kipsimestarin välinealtaassa ja sitten iho öljyttiin. Suurin osa ihon riekaleista jäi rasvatessa käteen kiinni ja loput tarttui vaatteisiin. Vatsa oli kuin pullonkaula, vyötärö niin kapea mistä moni nainen olisi kateellinen. Jalat ihan rimpulat. Kylkiluista alaspäin poika oli ihan makroonia. Hankala pitää sylissä siten, että tukee riittävästi, mutta samalla lonkkaa varoen. 

Vaippasillaan paita päällä siinä sitten kannettiin röntgeniin ja itkuhan siinä taas tuli. Onneksi sai olla isin sylissä niin ei harmittanut niin paljoa. Röntgen oli nopea ja siirryttiin KYSin lastenpolille odottelemaan lääkärinlausuntoa. Tässä vaiheessa poika ei vieläkään hoksannut, että kipsin alta löytyi hänen jalat -sen verran suorana ne sojotti sivuilla samassa muodossa, kuin kipsissä.

Lääkäri pyysi huoneeseen ja katsottiin siinä kaikki yhdessä röntgenkuvia. Näytti lupaavalle. Lonkkamaljaa oli alkanut hieman muodostua, ei toki niin paljoa, että kannattaisi tuuletella -mutta mukava alku kuitenkin. Maltillisesti pitäisi ottaa seuraavat kolme kuukautta ja antaa pojan liikkua omaan tahtiin. Olisi suositeltavaa, että lähtisi vasta kolmen kuukauden kuluttua reenailemaan kävelyhommia, mutta ei tarvitse estellä, jos aiemmin päättää ottaa jalat alle. Jalan sisäkiertoa tulisi välttää, jolloin pallonivel on eniten ulkonevassa asennossa ja täten voisi siitä lipsahtaa takaisin pois paikaltaan. Samoin tulisi seurata, ettei jalat jäykisty liian kapeaan asentoon. Lonkalle suotuisaa asentoa pidetään yllä vielä yölastan avulla kolmen kuukauden ajan. Tuo lasta tilattiin tällä käynnillä, koska sitä varten olisi pitänyt ottaa mitat kipsin vaihdon yhteydessä. Mutta liikkumisen puolesta ei siis suoranaisesti mitään mitä ei saisi tehdä -järjen käyttö sallittu! Fysioterapian tarvetta kartoitetaan vasta kolmen kuukauden jälkeen, jotta jalka saa toipua omaan tahtiin.

Hämmentyneen pojan kanssa suunnattiin Kuopion Respectalle apuvälinettä tilaamaan. Mitat otettiin ja hieman siinä spekuloitiin pikaista tilausaikataulua... mikäli laitteen osia olisi Suomessa tulisi yölasta noin viikon sisällä. 

Toisin kuitenkin kävi. Osat tuli Ruotsista ja lastaa odotettiin melkein kaksi viikkoa. Lasta asennettiin pojan istuessa sylissä. Kotona sitten huomattiin, että kuusikulma-avaimelle oli samantien käyttöä, kun eihän se selällään käytettävä laite istu yhtä hyvin kuin istuallaan asennettu. Tuntui, että poika nukkui jopa paremmin tämän yölastan kanssa. Olihan hän tottunut kolme kuukautta nukkumaan kipsin kanssa. Tämän lastan kanssa on mahdollista liikuttaa jalkoja ylös ja alas, se pitää ainoastaan 40 asteen kulmassa jalat. Hoikkana poikana hän on kuitenkin oppinut halutessaan luikertelemaan lastasta irti. Olen useamman kerran yövaippaa vaihtaessani huomannut, että ns terve jalka on koukussa laitetta vasten. Eipä hän edes herää kun vaippaa vaihdan tai korjailen jalan asentoa. 

Ensimmäisen viikon aikana jalka ei juurikaan liikkunut. Aatteleppa omalle kohdalle, kun jalka puutuu pitkän istunnon päätteeksi... saatikka kolmen kuukauden puutumiset kerralla. No siitä se alkoi kuitenkin vertyä ja viuhottaa melko samaan malliin kuin toinenkin. Maltillisesti kuitenkin, onneksi.

Tasan viikko kipsin poistosta poika lähti ryömimään. Päivä päivältä tuntuu, että vahvistuu entisestään. Nyt neljä viikkoa myöhemmin mennään melkoisen kikatuksen saattelemana lujaa eteenpäin. Siinä nahka hieman hiertyy kyynärvarsissa, mahassa ja polvissa kun hän niin touhukkaasti etenee. Pylly nousee kuin mittarimadolla ja tässä katsellaan milloin hän hoksaa siitä kontilleen kammeta. Sitten tulee entistä kiireempi meille vanhemmille, kun kaikkeen kiellettyyn pääsee vielä nopeammin käsiksi. 

Se on hankittava polvisuojia ja silmäiltävä konttauskypärää jo valmiiksi. 

"Yölasta" edestä

"Yölasta" takaa

3.3 Kipsin vaihto

Puoliväli merkki! Nyt saa hieman tuulettaa ❤

Koittihan se päivä, kun päästiin kipsinvaihtoreissulle. Aamulla starttailtiin jo neljän aikaan Mikkelistä, kun viimeksi huonon kelin vuoksi matkaan kului melkein kolme tuntia. Kaarisairaalalla piti olla 7, joten jatkettiin Kuopion ohi pieni ylimääräinen lenkki kellon ollessa 6.10. Siellä oltiin kuitenkin 6.30 jo vartoomassa ensimmäisenä ovien aukeamista.

Operaatiojonossa ei tarvinnut odotella yksin, meitä taisi olla siellä melkein 15 -hyvillä turvaväleillä koko käytävän pituudelta. Päästiin tällä kertaa melkein samantien hoitajan kanssa rupattelemaan esitiedot läpi ja odottelemaan hetkeksi aulaan. Sairaalaklovnit sattuivat kierrokselleen juuri tuohon aikaan, joten viihdettä oli tarjolla pienelle miehelle. Loppujen lopuksi en tiedä nauttivatko klovnit enempi pojasta vai toisinpäin, koska tämä pieni taskuraketti onnistuu hurmaamaan kaikki hoitajat joka kerta. Kikkatelutuokion jälkeen siirryimme lasten puolelle odottamaan ja lääkäri kävi kertaamassa toimenpiteen. Tumppasin hänelle vaipat käteen, kun totesin ettei viimeksi ollut oikeanlaisia valmiina -niin laitatte sitten nämä ettei tule ihottumaa. Lääkäri katsoi niitä hetken hämmentyneenä, joten totesin, että passaa laittaa vaan siitä. Viimeksi poika tuli kipsin kanssa aikuisten verkkopöksyissä toimenpiteestä, joten nyt oli varsinainen vaippa ja suojavaippa valmiina. 

Toimenpidesalissa nukkumatti otti jälleen vallan vampyyrin iskun jälkeen. Poika nimittäin huusi jo, kun näki neulan... ilmeisesti muutama aiempi kerta oli jäänyt sen verran hyvin mieleen. Kipsinvaihto kesti hieman odotettua pidempään ja ehdin jo miettiä kaikenlaisia kauhuskenaarioita... ei ois tarvinnu, koska kaikki meni hienosti. Ortopedi käveli sen verran rennosti salista ulos ja totesi käytävällä minut ohittaessaan, että hyvältä näyttää. Pakkohan se on sitten uskoa. Poika kärrättiin salista ulos pienen lisähapen kanssa ja jäin odottamaan soittoa tehovalvonnasta. Soittivat sieltä noin vartin myöhemmin, että passaa mennä sinne odottamaan milloin herää. No siinä sitä sitten ihmeteltiin, kun muutaman huonosti nukutun päivän jälkeen poika lähes kuorsaten otti unta. Taisin hoitajalle naurahtaa, että nukkuu univelkoja pois. Nälkä kuitenkin herätti, kun taas oli pitänyt paastota ennen toimenpidettä. 

Ruoka maistui jo toistamiseen ja saatiin kotiutuslupa lääkäriltä, kun pissat ja kakatkin alkoi taas löytyä vaipasta. Lonkka oli ollut kuvantaessa edelleen rakenteellisesti hieman poikeava, mutta kuitenkin kestänyt paikallaan jo paremmin. Nyt täytyy vain laittaa sormet ja varpaat ristiin, että seuraavan kuuden viikon aikana lonkkamalja alkaisi muodostua niin selvittäisiin ilman leikkaushoitoa. 

Tätä kirjoittaessa ollaan eletty jo viikon verran uuden kipsin kanssa. Uusi kipsi on melkein tuplat korkeampi vyötäröltä ja sen alle on todella hankala pujottaa vaippaa. Terveen jalan lahje on lyhyt, joten jalka vinttaa viuhottaa hurjaa vauhtia. Nahka kuoriutui säärestä muutamassa päivässä hyvällä rasvauksella. Ahtaudestaan huolimatta uusi kipsi vaikuttaa istuvan hyvin ja vatsallaan olo on lisääntynyt huimasti verrattaen menneeseen kuuteen viikkoon. Ruoka maistuu paremmin sylissä istuen ja pöytää rummutetaan vaativan oloisesti, että ois parempi laittaa sitä pöperöä eteen. Painokin oli noussut 1,4kg joten eipä tuo lasikuitu möhkäle kovin paljoa menoa haitanne edelleenkään. 

Niin ja taikasana äti, pitää mamman aika kiireisenä.

Kontrolli röntgen 1.2.2021 ja ensimmäinen kuukausi

Kahden viikon jälkeen otettiin tarkistus röntgen, jossa varmistettiin lonkan olevan siellä missä pitää. Lääkäri halusi ylimääräisen röntgenin, koska lonkka oli niin helposti luksoituva. Onneksi kaikki oli niin kuin pitää. Sellainen kevyt helpotuksen huokaus pääsi tässä vaiheessa.

Poika on oppinut pomppottamaan itseään sylissä kipsiä vasten. Hän ikään kuin ponnistaa ylöspäin ja varsinkin musiikin tahtiin hyvin rytmikkäästi. Toistaiseksi kipsi on kestänyt ehjänä menossa mukana. Vatsallaan on harjoiteltu ahkerasti punnerrusliikettä ja muutamat sivustepitkin on jo hallussa. Saas nähdä milloin hoksaa alkaa pyöriä vatsallaan navan ympäri, ehkä sekin hetki tulee.

Arki on muotoutunut aika perusrutiiniksi, mutta edelleen vedän rastin seinään päivän päätteeksi. Onneksi tämä on määräaikaista ja lonkasta tulee entistä ehompi. Yöunet ovat jälleen hieman levottomampia kuin aikaisemmin, mutta näissäkin vaihtelevuus on enempi sääntö kuin poikkeus. Yö aikana vaippaa tulee vaihdettua noin kolme kertaa, koska maito maistuu myös yöaikaan niin pissiä tulee runsaammin myös. 

Päiväunetkin ovat jääneet hieman vähemmälle, ilmeisesti taas joku vaihe -tai vaiheen vaihe. Millonka sitä ei ois vauvalla jotakii vaihetta menossa, heh. Ravintoterapeutti määräsi meille rypsiöljyä, avokadoa ja kalsiumpitoista puuroa, jotta paino nousisi hieman tahdikkaammin. Kipsissä on onneksi hyvin tilaa pullistella vatsaa vähän tuhdimmillakin eväillä.

Kahden viikon kuluttua, maaliskuun alussa olisi kipsinvaihto. Kipsi vaihdetaan, jotta pienellä miehellä riittää tilaa kasvaa. Samalla taasen tarkistetaan, että kaikki on edennyt niin kuin pitää. Sormet ja varpaat ristiin, jotta lonkkakuppi olisi alkanut muotoutua! Täällä jo odotetaan, että kalenteriin voidaan merkitä poistopäivä.

Ora Sisu kaksosten/sisarusrattaat

Perusteellisten Google-sessioiden jälkeen otimme yhteyttä kotimaiseen lastenvaunujen valmistajaan Ora:n, jolta päädyimme tilaamaan Ora Sisu kaksosten/sisarusrattaat. Otimme rattaat yhtenäisellä vaunukopalla, jotta sisätilaa olisi mahdollisimman paljon. Pojan varpaiden välin ollessa 51,5cm ei tavallisissa vaunuissa riittänyt leveys hänen kuljettamiseensa.

Petite Cherie Heritage 2020 -malliset vaunut jäivät kapeiksi

Ora Sisu:ssa riittää tilaa paksummille talvivaatteillekin

Ora Sisu:t saapuivat kahdessa päivässä ja kasasimme ne suurella innolla heti, kun poika saatiin yöunille. Pyörät napsahtavat paikalleen ja ilmatäytteisille renkaille oli oma pumppu mukana kätevässä säilytyskassissa, joka kulkee vaunujen mukana. Vaunukopassa oli luvatusti hyvin tilaa ja kääntyvien eturenkaiden kanssa pujottelu sisä(koe)ajossa oli todella näppärää. Koppa nostetaan paikalleen ja tarkistetaan, että molemmat puolet naksahtaa, samoin irroitus -senkun vaan nostaa kahden puolen painikkeista. Itse runko on melko raskas, mutta sitäkin vakaampi työntäessä. Vaihteleva talvikeli on viiden käyttöpäivän aikana tarjonnut riittävästi haastetta vaunuille. Mies ja minä suosittelemme! Kyllä kulkee tuhdimmassakin hangessa, ainoastaan ylämäessä tiedät työntäväsi hieman raskaampia vaunuja, mutta eipä tarvitse lähteä kyykkäämään salille erikseen. Räntäisempänä päivänä tuli testattua myös sadesuoja, joka sekin kulkee näppärästi mukana omassa pussukassaan. Sadesuojan saa tarvittaessa melko umpinaiseksi, jos kaatosade yllättää, mutta kevyemmällä kelillä toimi loistavasti hieman avonaisemmin. 

Olemme olleet valtavan tyytyväisiä hankintaan, ehkä kuitenkin seuraavia kulkupelejä ostaessa muistamme tarkistaa minkä levyinen oviaukko meidän asunnossa onkaan. Oma virheemme oli olettaa, että ovi oli sellainen leveämpi malli -karmit eivät edelleenkään olleet joustavaa mallia, joten vaunut siirtyy ulos kahdessa osassa: koppa ja runko erikseen. Eipä ole menoa haitannut! Pienen miehen vaativan unenlaadun vuoksi ulkoillaan mielellään kahdesti päivässä, joten nämä vaunun erinomaiset ”ajo”ominaisuudet tuovat arkeen sujuvuutta. 

Kaupassakäyntikin sujuu leveämmillä vaunuilla huoletta. Kovinkaan moni ei edes kiinnittänyt huomiota lähikaupassa vaunuihin ostosten lomassa. Kaikista huolestunein oli kaupan kassa, joka viittilöi vapaalle kassalle vauhdikkaasti. Lenkkeillessä on tullut muutamia ihastelevia kommentteja ”oi, onko siellä kaksoset”? Olen siinä yrittänyt selittää, että ei kun sammakko -poika on siis alaraajakipsissä. Hoksaavat tai ei, mutta hymyt ovat olleet aina leveitä oletettavasti keski-iän ylittäneillä. 

Mikäli vielä etsit oikeasti laadukkaita vaunuja leveämpään tarpeeseen niin tässä ehdoton meidän suosikki. Tässä vaiheessa mietin, miksei alunperin tilattu vaunuja Ora:lta?!?

Valmistautumista operaatioon

Kysymyksiä sateli edelleen päähän ja onneksi niihin saatiin muutamia vastauksia niin leikkaussalin hoitajilta, kuin myös perheeltä jonka yhteystiedot saimme.

• Kärsiikö lapsi psyykkisesti hoidosta?

Lapset sopeutuvat aikuisia paremmin useimpiin tilanteisiin ja toimenpiteisiin, he eivät osaa olla kovinkaan pahoillaan hoidosta vaan ovat varsin iloisia tilanteesta huolimatta. Näin meille vakuuteltiin ja aiomme pysyä tässä tiedonjyvässä.

• Voiko käyttää tavallisia vaatteita? 

Löysin ja sain monenlaista tietoa tästä aiheesta, toiset käyttävät reilusti kookkaampia vaatteita ja toiset muokkaavat niitä entisestään vielä sopivimmaksi. Itse päädyin lainaamaan anopilta saumurin ja hääräämään mittanauhan kanssa lapsen ympärillä. Löytämiäni kuvia apuna käyttäen yritin arvioida kipsin kokoa ja kaavoitin vaatteet. Josko näillä muutamilla vaatekappaleilla lähdetään alkuun ja teen sitä mukaa lisää kun tarkka koko on selvillä.

• Miten se vaipanvaihto?

Vaippa tungetaan huoltoluukkuun, eli yleensä normikoko mitä käytetään tai vähän pienempi. Isompi vaippa tulee siihen päälle suojaamaan ja pitämään sen paikallaan. Todellisuus näyttää miten hyvin sen vaipan survominen siihen pieneen koloon alkaa luonnistua. Itseni tuntien kiroilen niin p*leesti ennen kuin onnistuu ja asetun kyttäämään ensimmäisen kuukauden ajan miehen vieressä että homma menee ”oikein”.

• Mitä sitten jos ja kun sitä pissaa ja kakkaa on siellä kipsin välissä?

Näinhän siinä sitten kuulemma joskus pääsee käymään. Shit happens - ja haju on sen mukainen. 

• Miten mahtuu autoistuimeen?

Ei mahdu kovinkaan moneen istuimeen ja jokaiseen täytyy lisätä pehmuketta. Kipsin mallista riippuen koivet sojottaa sivuille joten tilaa täytyy olla molemmin puolin sekä istuimen reunojen melko matalat. Katsotaan miten hyvin Joie 360 pyörähtää näihin vaatimuksiin.

• Miten vaunut, tehdäänkö sellaisia erikoisleveitä?

Ei tehdä. Eikä edes lainata enää. Joskus muinoin on HYKSistä saanut lainaksi autoistuimen sekä leveämmät vaunut mutta ei enää nykyään. Epäilenpä, että niiden käyttöikä on tullut tiensä päähän harvenevan käyttäjäkunnan myötä. Tutkailimme tuplavaunuja joissa olisi yhtenäinen selkänoja ja kuomu. Kyllähän sellaisia löytyi, mutta todella vanhoja ja hieman ylihintaisia. Yritimme miettiä millaisella ratkaisulla olisi meidän tarpeisiin pisin käyttöikä. Päädyttiin pyöräkärryyn, sellaiseen jonka saa polkupyörän perää, toimii rattaita sekä talvella saa tarvittaessa myös sukset alle. Tällainen olisi hankittu joka tapauksessa tulevaisuudessa. Harmiksemme ensimmäinen tilaus osoittautui hudiksi, hökötys ei olisi kasattuna mahtunut oviaukosta sisään. Joten ei muuta kun palautukseen ja uutta tilalle, tosin toimenpidepäivä oli jo nurkan takana niin odottaisimme lapsen todelliset mitat ennen kuin tilaisimme seuraavaa hutia -se täytyisi olla hitti. 

Siis mitä mä just näin?

 

Jalat vaan viuhtoo ja viuhtoo, mutta joku pisti silmään siellä...

Se oli semmonen arkipäivä joulun alla, kun vaihtelin vaippaa kotosalla puolivuotiaalle pojallemme ja huomasin siinä hoitopöydällä jalkojen heiluessa niiden olevan eri mittaiset. Olin nähnyt miten neuvolan lääkärit ja tädit laittavat kantapäät alustaan, lantion suoraan ja katsovat ovatko polvet samalla tasolla. 
Kokeilin noin kolme kertaa ja joka kerta ne olivat silmin nähden eri tasolla. Ajattelin, ettei tämä voi pitää paikkaansa, mutta tällä kertaa oli pakko uskoa näkemäänsä. Pyysin miehenkin katsomaan ja hän totesi rauhallisesti, että lasten jalkojen pieni pituusero on tavanomaista. No nyt oli sen verran eroa, ettei p*kele ole tavallista -totesin äkäiseen tapaani.

Soitin heti seuraavana päivänä lasten polille ja sain pian ajan käynnille. Lasten polilla meitä aiemmin hoitanut lääkäri oli jo joululomilla ja vastassa oli vanhempi kollega. Hän havaitsi samantien jalkojen eron ja lähetti meidät kuvantamisiin. Ensin ultraan, josta poikkeavan löydöksen vuoksi röntgeniin. 

Lastenpolilla lääkäri odotti turhaan tuloksia röntgenistä, koska ne ehdittiin lausua vasta seuraavaksi päiväksi. Hän osasi kuitenkin epäillä, että kirjoittaisi lähetteen KYS:iin lasten ortopedille. Seuraavana päivänä hän soitti ja sanoi tekevänsä kiireellisen lähetteen Kuopion yliopistolliseen sairaalaan, koska vasemmassa lonkassa oli sanomista. Samaan hengen vetoon hän pahoitteli valtavasti, ettei lonkan sijoiltaan menoa oltu huomattu aiemmin ja kehui omaa tarkkaavaisuuttani. Mikäli aikaa Kuopiosta ei olisi kuulunut loppiaiseen mennessä, tulisi soittaa sinne päin ja kysellä missä mennään.

Aikaa odotellessa ehdin Googlettaa asioita (miehen mielestä) liiaksikin, mutta introverttinä en voisi hankkia liikaa tietoa. Meni useampi päivä, kunnes löysin englanninkielisen termin spica cast, jonka avulla löysin ainakin kuvallista tietoa mitä olisi edessä. Lonkkakipsi, lantiokipsi ja lonkkaluksaatio eivät tuoneet kovin kummoisia kokemuksellisia tuloksia kuukkelista. Törmäsin jo tuolloin kuitenkin johonkin lääketieteelliseen julkaisuun, jossa todettiin vastaavan tilanteen olevan 1/100. Useimmiten vauvojen lonkkaviat diagnosoidaan synnärin lähtötarkastuksessa ja hoidot aloitetaan kahden viikon iässä.

Odotettu puhelu kilahti heti joulun jälkeen ja saimme ajan 5.1.2021 KYS:iin. Uusi vuosi ja uudet kujeet -niin kuin on tapana sanoa, tällä kertaa se alkoi hypyllä hämmennykseen, suruun ja ahdistukseen. Ortopedin huoneessa näin röntgenkuvan, jossa lonkka oli selkeästi pois paikaltaan. Ortopedi teki tutkimukset ja totesi, ettei liikerajoittuvuutta ole juuri ollenkaan. Poika ei myöskään osoittanut minkäänlaisia merkkejä kivusta. Yksittäistä selitystä tilanteelle ei löytynyt, koska synnynnäinen löysyys on voinut kehittyä ajansaatossa ja tullut esille vasta nyt. TAI lonkka on ollut sijoiltaan mahdollisesti jo kohdussa ...vasta toimenpiteessä näkisi mahdollisesti paremmin. 

Saimme toimenpidepäivän kahden viikon päähän 20.1.21 jolloin poika nukutetaan ja lonkka vedetään paikalleen varjoaineen avulla. Sisäreidestä vapautetaan hieman jännettä ja lopuksi molemmat jalat kipsataan suunnilleen navasta alaspäin sammakon muotoiseen asentoon. Tässä vaiheessa päässäni surisi ehkä noin sata kysymystä yhtä aikaa, jolloin lääkäri totesikin, että voitte siirtyä jututtamaan sihteeriä joka mukavampi persoona ja helpompi tulla juttuun. Hörähdin tahtomattani kommentille ja yritin jäsentää kysymyksiä päässäni. Olisin voinut pälpättää kysymyksiä niin, että sylki lentää mutta täytyi yrittää malttaa kuunnella hoitajaa (sihteeriä). 

Ilmeisesti kaikki ennalta kuvittelemani ja löytämäni kuvat sekä kirjoitukset aiheesta, olivat toteutumassa. Kipsihoito kestäisi kolme kuukautta, mikäli lonkka saadaan vedettyä paikalleen. Se onkin sitten hankalampi homma, jos ei. Kipsihoidon jälkeisestä ajasta meille ei vielä kerrottu, eikä siitä osattu kysyäkään. Mieheni suhtautuu maltillisemmin ja odottaa mitä hänelle kerrotaan, kun taas itse haluaisin vastauksen kaikkeen ja vähän enemmänkin siltä seisomalta. 

Piti ladata semmonen BuddyCare äppi, jonka kautta voitaisiin viestitellä ja saataisiin tietoa toimenpiteestä sekä valmistautumisesta. Lähetin listan kysymyksiä ja yhdessä tiedustelin vertaistukiryhmää tai muuta vastaavaa, jossa olisi käytännön kokemusta vastaavasta tilanteesta. Sain yhteystiedot perheeseen, jonka lonkkahoidosta oli kulunut jo yhdeksän vuotta. Ilokseni sain kuulla, että heidän lapsensa on täysin oireeton ja parantunut täydellisesti, mutta silti haukoin henkeä -että jaa, yhdeksän vuotta. No eipä ole ihme, ettei tietoa meinaa löytyä "isompien vauvojen" lonkkahoidosta. 

Kovasti kiinnostusta herätti jalkojen väliin jäävä huoltoluukku ja sen kanssa operoiminen. Siitä selviää ja siihen tottuu, kuten koko prossesiinkin. Näin sain kuulla, käytäntö näyttää, että tottuuko -kaikesta selvitään kyllä. Nessuja menee yhden metsän verran, mutta menköön.