Koitti se päivä, kun edellisen illan tyhjä katse ja kivespussit silmien alla raavittiin takaraivolle. Katse vakavana ja lapsi huolella kyytiin laitettuna nokka kohti Kuopiota klo 7. Kaarisairaalassa tuli olla ilmoittautumassa klo 10 ja siitä siirryttiin hoitajan vastaanoton kautta odotustilaan odottamaan omaa vuoroa toimenpiteeseen. Kirurgi kävi myös vielä katsomassa poikaa ja kertasi toimenpiteen kulun. Pyritään korjaamaan jalka näin, tässähän on siis se mahdollisuus, ettei lonkkaa saada näin vedettyä paikalleen. Mikäli näin kävisi, emme laita kipsiä vaan leikkaamme jalan myöhemmin. Se onkin sitten monimutkaisempi juttu, toimenpiteen edetessä näemme onko jalka mahdollista saada paikalleen.
Odotusaika ei ollutkaan kovin pitkä ja oma klovnin osuuteni jäi lyhyeksi, mutta riittävän viihdyttäväksi. Sain lähteä mukaan leikkaussaliin, jossa poika istuskeli sylissä tyytyväisenä hoitajien jututtaessa. Siinä laitettiin kanyyli käteen pienen äänitehosteen kanssa ja pientä höpölientä perään, jolloin itku muuttui kikatukseksi. Tämä oli konkreettinen hetki kun tilanteesta ei tarvinnut repimällä repiä huumoria, kaikki hänen näkemänsä nauratti valtavasti. Poika kellistetiin tähänastisen elämänsä kalleimpaan petiin lämpöpatjalle nauttimaan kuumista aalloista ja voihan sentään mikä euforinen hymy sieltä tuli. Hellästi hän tarttui käteen ja lähes silmät kierossa hymyili mammalle 😍 Se olis sit guutbai sano kipsari kun poika nukahti hymy korvissa, soitellaan sitten kun viedään heräämöön.
Noin kahden tunnin operaation ajan istuin sairaalan käytävällä blogia kirjoittaen, jotta ajatus ei liikaa laukannut kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa. Vihdoin näin käytävällä hoitajan poika sylissä ja hän vinkkasi, että tule mukaan vain. Siitä sitten kaikki porukalla hissiin ja tehovalvontaan heräilemään. Poika itkeskeli jo hoitajan sylissä ja jatkoi itkun sekaista uneliaisuutta vielä tovin teholla. Pian kuitenkin saatiin tuttipullo huulille ja helpotusta 10h paastoon. Juoma maistui ja tauon jälkeen saatiin lisää, kun tavara kesti sisällä. Runsaamman annoksen jälkeen alkoi eritteitä ilmaantua ja tuo mystinen huoltoluukku päästiin testaamaan.
Pienempi vaippa sisään ja isompi ulkopuolelle -helppoa eikö vain. No ei se nyt ihan noin simppeliä ole, toki semmoset pianonsoittajan pitkät sormenrimpulat tekee asiasta hurjan helppoa. Pienemmästä vaipasta voi repäistä tarrat irti, jotta ne eivät paina kipsin sisälle pujotettaessa. Lapsen ollessa selällään pikkuvaippa pujotellaan etupuolelta niin levälleen kuin mahdollista ja lapsi käännetään vatsalleen jolloin on parempi pujottaa takaosa kipsin alle. Lopuksi isompi vaippa laitetaan päälle suojaksi sekä pitämään alempi vaippa paikallaan. Yritän tehdä tästä episodista vielä videon, jotta huoltoluukun mysteeri selviää.
Leikkaussalissa olin tiedustellut miten iho kestää eritteitä pitkäaikaisesti ja sain vastaukseksi vinoja hymyjä ja vastauksen, että kestää. Tavoitteenamme on tietenkin äärimmäisen huolellisesti pitää huoltoluukku ja sen ympärys sekä erityisesti kipsin sisus niin puhtaana kuin mahdollista. Huoli kipsiin lirahtavasta virtsasta ja kakasta vaivasi mieltä -niin täytyihän asiaa selvittää kun siihen oli mahdollisuus.
Teholta pääsimme illan aikana osastolle, jossa kakka- ja pissavaippaa päästiin vaihtamaan toistamiseen. Ja nyt oli jo ihan eri meininki asiaan vihkiytyneiden hoitajien kanssa. Homma kävi näppärämmin ja tottuneimmin ottein. Sitten vain odotellaan huomista magneettikuvausta, että lonkka olisi pysynyt hyvin paikallaan.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Pyrin vastaamaan kommentteihin samalla, kun ne julkaistaan.
Asiattomia kommentteja ei julkaista.